050 431 7151 info@blendbeauty.fi

HENKILÖKUNTA

Laura on toiminut kampaaja-maskeeraajana vuodesta -97 saakka. Lauran erikoisosaamiseen kuuluvat niin värit, leikkaukset kuin pidennyksetkin. Myös meikit ja kampaukset juhliin, kuvauksiin ja näytöksiin sekä kilpailu- ja lavameikit onnistuvat vankalla kokemuksella. Blend Hair&Beauty on Lauran lempilapsi. Vuoteen 2016 saakka Laura toimi työnsä ohella myös Keunen pääkouluttajana, mutta tehtävä jäi oman unelman ja haaveen toteuduttua; oma liike ja liikkeenharjoittajana toimiminen.

Laura on sähäkkä, osaava ja vankan kokemuksen omaava moniosaaja, jonka ainoa tavoite on täydellisen tyytyväinen asiakas. Laura kehittää ja haastaa itseään jatkuvasti kehittyäkseen ammatissaan edelleen. Pitkävuotinen ja laaja vakiasiakkaiden joukko puhuu hänen puolestaan.

Eve on iloinen,rauhallinen ja positiivinen persoona joka tekee työnsä huolella.
Parturi-kampaajana hän on toiminut vuodesta 2012 alkaen. Kouluttautuminen tasaisin väliajoin,seuraten uusia trendejä ja tekniikoita,näkyy Even töissä. Värjäykset ja kampaukset kuuluvatkin hänen vahvuuksiin. Luonnolliset,pehmeät ja raikkaat värit. Vaalennukset ja raidoitukset eri tekniikoilla ovat Even erikoisosaamista.
Kampaamo työn ohella on kouluttautunut ripsitenikoksi sekä valmistunut microblading-artistiksi, Sharp Browsin microblading academysta. Tämän lisäksi Eve on pyörittänyt omaa liikettä 3 vuotta Porissa,jossa hän käy työskentelemässä vielä muutamia päiviä kuukaudessa.
Hän on siis oikea kauneuden moniosaaja ja sopiikin loistavasti Blendin riveihin.

THE STAFF.

Laura is a true professional and have been working as a hairdresser – make-up artist since 1997. Laura’s expertise and great experience can be seen in her work; colouring, cuts and extensions applied in various techniques are just few of her top skills. Laura is also the person the well-known artists and athletes are counting on when it comes to stage make-up and hair, or a professional video and photo shoot. Blend company is the latest addition to Laura’s portfolio. After working several years for others, it was time to open her own salon, and so she did. Blend was opened in April of 2016 in Helsinki city centre.

Laura is a true professional with a focused and strong mind. She is determined to nothing but the best and is constantly improving her expertise and skills even further.

Gynai is not only a SKY certified dermatologist (Finnish Dermotolgists Association), but also a certified lash technician and instructor of the Nouveau Lashes in Finland. Gynai provides dermatology services such as facial & body treatments, but sugaring, lash extensions as well. She is also qualified to execute injections to enhance the shape of the face, lips or to bring back the youthfulness to an older skin. Lash extensions are done carefully and only 100% mink silk lashes are being used.

Gynai is a calm and thorough professional aiming for perfection. Bubbly personality combined with perfectionism.

Мы говорим по-русски.

Eve is a calm and positive person who does her work carefully. She has worked as a hairdresser since 2012. Eve updates her professional skills frequently, follows new trends and techniques and it is visible in her works. Her strenghts as a hairdresser are hair colouring and hairdos. Eve is a blonde specialist, who loves to do balayage, highlights, soft and natural haircolors and beautiful hairdos.

While working as a hairdresser, she has also graduated as an eyelash technician and as a microblading artist from Sharp Brows microblading academy. In addition, Eve has had her own salon in Pori for 3 years where she still works a few days every month. Eve is a true multiprofessional in the field of beauty and fits perfectly to the Blend Beauty team.

050 431 7151 | info@blendbeauty.fi

Kalevankatu 47,
00100 Helsinki